Kuinka työelämän yhteyksiä opiskelijaa parhaiten hyödyttävällä tavalla?

Ammatilliset opettajaopinnot

Amk-opintojen yhteys työelämään ja siitä saatu hyöty on usein kovin niukka. Aiheessa olisi paljon potentiaalia kehittää.

.

Ammatillisen opettajan verkostot ja työelämän yhteistyö on mielenkiintoinen aihe. Uusi laki korostaa aikaisempaa enemmän yhteistyötä työelämän kanssa. Samaan suuntaan ohjaa vahvasti myös aikaisemmin kovin suitsuttamani Päivi Tynjälän integratiivinen pedagogiikka. Käytännössä – ainakin sen mukaan, mitä muistan omista opinnoistani – yhteistyö työelämän kanssa on amk-opinnoissa varsin niukkaa. Teimme muutamia yritysvierailuita, muutama yrityselämän edustaja kävi puhumassa ja sitten oli työharjoittelu ja insinöörityö. Harjoittelua ei millään aktiivisella tavalla linkitetty muihin opintojen osiin. Insinöörityö oli näistä ainoa, jossa koulussa opittuja asioita pyrittiin aktiivisesti yhdistämään opintoihin. Mielessäni on ollut jo hyvän aikaa, että opiskelijoiden työelämän yhteistyötä tulisi kehittä. Yritetään siis.

Mitä minä tekisin (tai tulen tekemään) toisin?

.

Oppimispäiväkirjat. Ensimmäinen asia ovat oppimispäiväkirjat. Niitä oli minun myös insinööriopinnoissani monilla kursseilla, mutta aina ne tuntuivat yhtä turhanpäiväisiltä. En muista mitä niihin kirjoitin, mutta jotakin väkinäisesti raapustelin viimeisenä iltana, kun pakko oli. Kukaan meistä opiskelijoista ei tuntunut ymmärtävän kirjoittelun merkitystä, ja tuskin kovin moni niistä merkittävästi hyötyi. Vasta nyt opettajaopinnoissa olen oivaltanut, miksi niitä kirjoitetaan. Erityisesti opetusharjoittelun anti olisi jäänyt kovin niukaksi, jos en olisi lähes joka kerran jälkeen oppimispäiväkirjassa reflektoinut, arvioinut ja käsitteellistänyt kokemaani ja pyrkinyt sen kautta työtäni aktiivisesti kehittämään.

Miksi pohdin oppimispäiväkirjoja työelämän yhteistyön yhteydessä? Siksi, että uskon opiskelijan saavan oppimispäiväkirjojen avulla siitä pienestä työelämän kokemuksestaan – työharjoittelusta – huomattavasti enemmän hyötyä oppimispäiväkirjojen avulla, jos (ja vain jos) opiskelijaa ohjataan oikein niiden kirjoittamisessa.

Ajatusta pitäisi kehittää edelleen, mutta ideani on, että opettajana minun tulisi kehittää järjestelmä, jossa opiskelija reflektoi oppimispäiväkirjan tavoin jokaista harjoitteluaan säännöllisesti harjoittelun aikana. Ei siis vasta viimeisenä iltana harjoittelun lopussa. Vapaan päiväkirjamaisen tuotoksen sijaan tai lisäksi tässä reflektiivisessa tuotoksessa tuli olla myös jäsentäviä kysymyksiä, joilla varmistetaan, että opiskelija käsittelee oppimisen ja kokemuksen jäsentämisen kannalta keskeisiä asioita. Ohjeistuksen tulisi siis olla huomattavasti tavanomaista konkreettisempi, ei vain ”kirjoita mitä opit” tms.. Verkostoituminen työelämään ei tämän myötä lisääntyisi, mutta työelämän jaksosta saatu hyöty kasvaisi huomattavasti.

.

Opiskelija rooli työelämän hankkeissa. Entä sitten yhteityön lisääminen työelämän kanssa? Tässä on eräs haaste, joka nousi esiin mm., kun juttelin Metropolian IT-linjan johtavan opettajan, Janne Salosen kanssa. Opiskelijat ovat kovin vihreitä. Salosen mukaansa monet yritykset eivät ota opiskelijoita innovaatioprojekteihinsa, koska he haluaisivat opiskelijoiden kehittävän toimintaansa yritystä aidosti hyödyttävällä tavalla. Usein yritykset teettävät opiskelijoiden innovaatiohankkeita, Salosen mukaan, koska näin päästään tutustumaan opiskelijoihin ja nähdään minkälaisia työntekijöitä he ovat. Sitten yritys voi halutessaan myöhemmin palkata saman opiskelijan.

Opiskelijoilla ei siis monestikaan ole vielä tarpeeksi osaamista ja kokemuksen tuomaa näkemystä, jotta he voisivat hyödyttää yrityselämää kehityshankkeissa. En millään tavoin halua väheksyä opiskelijoita. Monesti heistä on paljon intoa, tuoreita näkökulmia ja viimeisintä alan tietoa. Työkokemusta näillä ei kuitenkaan helposti korvata. Opiskelijalle tai vastavalmistuneelle sopivat työtehtävät lienevät usein melko yksinkertaisia, jopa rutiininomaisia. Sellaiset sopivat hyvin työharjoitteluksi, mutta niistä saa harvoin mielenkiintoista projektikurssia.

Miten siis lisätään työelämän yhteistyötä? Mahdollisia vastauksia on varmasti monia. Entä jos opiskelija osallistuisi johonkin oikeaan työelämän hankkeeseen assistentin ja tarkkailijan roolissa? Hän pääsisi näkemään miten työ etenee ja voisi tehdä omalle tasolleen sopivia tehtäviä. Opiskelija voisi myös osallistua keskusteluun, ideointiin ja suunnitteluun, mutta kokeneet työntekijät olisivat päätöksen tekijän roolissa. Opiskelijan tulisi jatkuvasti reflektoida prosessia kriittisesti ja verrata sitä oppimaansa teoriaan. Tätä varten tulisi olla hyvin ohjattu ja jäsennetty oppimispäiväkirja.

Mutta mitä hyötyä tästä olisi yritykselle? Ehkä kyseessä olisi palkaton työntekijä, jonka työpanoksen ehtona olisi hänen osallistumisensa kokouksiin ja pääsy muutoinkin seuraamaan työhönsä liittyvää laajempaa kehitysprosessia. Palkaton työ yleensä käy kaupaksi. Opettajan tulisi vain varmistaa yrityksen sitoutuminen ja motivaatio siihen, että opiskelija pidetään aidosti mukana työtiimissä. Koska monet kehityshankkeet ovat pitkäkestoisia, opiskelija voisi osallistua työhankkeeseen vain esimerkiksi kerran viikossa tai muutamia kertoja kuukaudessa, mutta pidemmän aikaa.

Tässä olisi taas yksi kehittämiskohde, johon voisi upottaa reilusti aikaa. Toivottavasti minulle tarjoutuu työssä mahdollisuus aiheeseen pureutumiseen.