Itsetuntemusta ja yllätyksiä

Ammatilliset opettajaopinnot

Oppimispäiväkirja, päivän aiheena itsetuntemus

Psykologia on aina kiinnostanut. Lukiossa ahmin kaikki saatavilla olevat kurssit. Myöhemmin luin mm. Jungia. Siis sveitsiläistä psykologia Carl Gustav Jungia (1875–1961). Erityisesti Jungin ajatuksiin tutustuessa aloin ymmärtää kuinka ihmisen psyyke – eli itse, jonka tuntemisesta ns. itsetuntemuksessa on kyse – on laaja kuin Neuvostoliitto. Elämän varrella näemme ja ymmärrämme vain pienen osan tästä valtavan suuresta ja syvästä alueesta. Suurin osa psyykkeen sisällöstä jää tuntemattomaksi. Se kuitenkin vaikuttaa taipumuksiimme tavalla, josta emme yleensä ymmärrä. Esimerkiksi suhtautumisemme asioihin, miten toimimme, ajattelemme ja tunnemme eri tilanteissa on seurausta siitä mitä sisällemme on rakentunut.

Meditaatioharrastukseni myötä (ks. www.meditoi.fi) olen saanut käytännöllisemmän näkökulman itsetuntemukseen. Paremman tasapainon löydettyäni olen alkanut hahmottaa omia taipumuksiani ja puutteitani ja nähdä niihin myös ratkaisuita.

Lukioikäisestä lähtien olen omien vajaavaisten taitojeni puitteissa silloin tällöin tulkinnut omia uniani. Onkin ollut äärimmäisen mielenkiintoista havaita, kuinka meditaation kautta monet unissani usein toistuneet symbolit ovat muuttuneet ja olen myös oivaltanut paremmin niiden merkityksiä. Esimerkiksi harhailin koko teini-ikäni unissani sokkeloisessa, hämärässä, pölyisessä ja usein hiukan ahdistavassa talossa. Meditaation seurauksena unieni talo muuttui muutaman vuoden aikana valoisaksi, avaraksi ja siistiksi paikaksi, jossa on miellyttävä kulkea. Samalla kyseinen unisymboli muuttui myös harvinaisemmaksi. Suuri talo kuvaa unissa usein itseä. Ja totisesti sitä mukaa kun unieni talo muuttuui, koin, että oma itseni oli muuttunut huomattavasti mukavammaksi ja valoisammaksi paikaksi olla!

Myös opettajaopinnoissa käsiteltiin lyhyesti itsen tuntemusta eli itsetuntemusta. Jotta itsetuntemuksesta voi yksittäisen lyhyen teeman puitteissa saada hyötyä, aihetta tulee käsitellä hyvin pinnallisesti ja käytännönläheisesti. Ei, en tarkoita, että se olisi huono asia. Pinnallinen ei aina ole ollenkaan huono asia, koska se voi olla myös hyvin käytännöllistä. Lähipäivässä sivuttiin itsetuntemusta monesta näkökulmasta pohtien mm. omia toimintatapoja ja vahvuuksia sekä työhyvinvointia.

Opintojemme pedagogiikkaan kuuluu, että me opettajaopiskelijat opetamme toisiamme. Olinkin itsetuntemusaiheessa yhden osan ajasta itse opettajan roolissa. Opintoparini kanssa opettamamme aihe oli työhyvinvointi (itsetuntemuksen kontekstissa). Kun valmistelimme opetustuokiota, pohdin lähteisiin tutustumisen ohella, että mitä ovat oman kokemukseni mukaan tärkeimpiä työhyvinvoinnin ylläpitäjiä ja esteitä. Syntyi lista seuraavankaltaisia itsetuntemukseen läheisesti liittyviä asioita:

  • Terve itsekuri ja motivaatio / laiskuus, tekosyiden etsintä, huono itsetunto..
  • Terve asenne työhön / liiallinen vastuuntunne, pelko epäonnistumisesta, uuvuttava kunnianhimo, perfektionismi
  • Hyvä itsetunto / alemmuuden tunne, tarve saada itseltä tai muilta hyväksyntää suorittamalla
  • Taito sanoa ”ei” / tai sen puute
  • Hyvä itseluottamus / auktoriteetin menettämisen tunne jne..
  • …jne.

Esitin ajatukseni opintoparilleni. Hän tajusi heti mistä oli kyse ja lähti jatkamaan listaani oman kokemuksensa perusteella. Pohdimme, että voisimme yhtenä osana opetustamme pyytää muita pohtimaan vastaavalla tavalla omia hyvinvoinnin esteitään ja voimavarojaan. Omien taipumusten tiedostaminen ja tunnistaminen on ensimmäinen askel kehitykseen. Jos esteitä ei näe, niistä on vaikea päästä yli.

Mutta sitten seurasi hämmentäviä käänteitä. Opetuksen suunnittelussa meitä ohjaavaa ohjausryhmä ei ymmärtänyt ehdottamastamme lähestymistapaa. Esteiden ja ongelmien pohtiminen nähtiin kielteisenä ja epärakentavana. Olin yllättynyt. Muokkasimme kuitenkin opetussuunnitelmaa saadun ohjeistuksen mukaan.

Lopulta tuokiossamme pohdittiin työyhteisön rakennetta ja käytänteitä, sosiaalisia suhteita, työympäristöä. jne. Ehdottomasti tärkeitä aiheita nekin. Näillä alueilla voidaan tehdä varmasti paljon hyvää. Kuitenkin niissä syntyvät onnistumiset ja ongelmat ovat jollain tapaa lähes aina seurausta ihmisten omista taipumuksista. Esimerkiksi epäonnistumisen pelko ja perfektionismi tai auktoriteetin menettämisen pelko voivat olla perimmäisiä syitä, jotka ilmenevät vaikkapa stressinä sekä huonoina käytänteinä ja ilmapiirinä. Nyt perimmäisiä syitä ei juurikaan pohdittu, mutta ehkä parempi niin. Toinen yllätys nimittäin seurasi lähipäivän aikana.

Lähipäivänä keskustelimme itsetuntemuksesta monin eri tavoin. Muutamassa yhteisessä keskustelussa lähdin itse pohtimaan syitä työssä ilmenevien onnistumisten ja ongelmien takana. Siis edellä mainitun kaltaisia taipumuksia ja vahvuuksia. Hämmentävää kyllä, huomasin, että osa muista opettajaopiskelijoista torjui tällaiset ajatukseni siinä määrin, että keskustelu niistä tyrehtyi heti alkuunsa.

Puheena oli esimerkiksi ”huono päivä” ja ehdotin, että voisi miettiä, mistä eri tekijöistä hermojen kiristyminen voisi johtua. Vastauksena kanssaopiskelijani tokaisi tiukkaan sävyyn jotenkin niin, että ”Eihän sitä voi tietää! Joskus vaan on huono päivä.”. Aiheen käsittely loppui. Myöhemmin keskustelussa esitin, että ihmisen kehityksen kannalta on välttämätöntä, että omien vahvuuksien lisäksi tunnistaa myös omia haasteitaan. Tämän sain kuulla tämän olevan tyystin väärä lähestymistapa.

Olin reaktion vahvuudesta täysin häkeltynyt. Harvoin keskustelussa tulee tällä tavoin tyrmätyksi. Totesin olevan viisaampaa, etten sano enempää.

Mitä opin? Mitä jäi käteen?

Opettajaopinnot yleisesti ovat tarjonneet hyvän tilaisuuden yrittää ymmärtää itseään paremmin, ja hiukan siinä olen kenties onnistunutkin. Itsetuntemuspäivä itsessään ei kuitenkaan tarjonnut minulle mitään muita päiviä suurempaa apua itsetuntemuksen osalta. Joka tapauksessa päivä oli pääsääntöisesti oikein mukava, paljon mielenkiintoisia tehtäviä ja keskusteluita.

Jäin päivän jälkeen pohtimaan, mitä keskusteluissa oikein tapahtui. Miksi koin, että ajatuksiani ei ymmärretty. Esitinkö asiani liian kärkkästi tai epäselvästi? Kumpaankin minulla on joskus taipumusta. Tässä tapauksessa en osaa sanoa. Vai pelkäävätkö ihmiset pohtia tuntemusten ja taipumusten syitä, koska ei tiedetä mitä omassa psyykkeessä on…?

Toisaalta ehkä tässä on käynyt niin, kuten usein käy ihmisille, jotka ovat vuosien varrella omasta mielenkiinnostaan tutustuneet johonkin aiheeseen. He eivät ole mitenkään aiheen asiantuntijoita mutta ovat kuitenkin pikkuhiljaa keränneet siitä enemmän tietoa ja ymmärrystä kuin muut keskimäärin. Kun tällainen henkilö keskustelee muiden kanssa, hän saattaa huomaamattaan olettaa, että muillakin olisi kattavampi käsitys asiasta. Sitten seuraa seuraa yllätys, kun käy ilmi, että itselle täysin selvät asiat ja ajattelutavat eivät ole muille tuttuja.

Viimeisin on ehkä paras keksimäni selitys…