Opetusharjoittelu: Hiljaisia viestejä ja onnistumisen iloa

Ammatilliset opettajaopinnot

Oppimispäiväkirja, opetusharjoittelun 5. lähipäivä

Kävi jälleen ilmi, että opiskelijoiden pohjatiedot ovat WordPressin suhteen vähäisemmät, kuin mitä oletin. He ovat opiskelleet mm. Javaa, mutta Php, jonka varaan WP on rakennettu, on heille lähes tuntematon. (Kurssin vaatimuksissa lukee, että pitäisi tietää perusteet kielistä Php, Css ja Html, mutta kukapa vaatimuksia niitä lukee..) Jouduin karsimaan kurssin suunniteltua sisältöä lennossa. Se kävi kuitenkin varsin kivuttomasti, eikä voi edes sanoa, että nyt opittava tietotaso poikkeasti kurssin kuvauksesta. Eli ihan hyvin meni. Edelliselläkin tunnilla karsin hiukan, kun kävi ilmi, ettei Css-taitoja ollut kuin muutamilla.

+/- Opiskelijoiden tason ymmärtäminen. Noin puolet ryhmästä kävi kuitenkin joskus puolen välin jälkeen melko hiljaiseksi. Ihmettelin, että onko luokassa huono ilma tai väsyttääkö. Lopulta kävi ilmi, että hiljaisuus johtui tehtävän liiallisen vaikeuden takia syntyneestä järkytyksestä. Osalle ei ollut mitään ongelmaa ja he etenivät hyvin. Sen sijaan toiset jähmettyivät paikalleen tuntien, että haaste oli liikaa, tehtävä niin hankala, ettei tiedä edes mstä aloittaa. Kyse oli siitä, että samaan aikaan itse WordPressin perustaidot ovat vielä hakusessa ja toisaalta Css- ja Php-osaamista puuttuu.

Koska en ymmärtänyt mistä hiljaisuus ja passiivisuus johtui, kyselin toistuvasti opetuksen lomassa kaikenlaista. Lopulta asia selvisi. Päästin taitavamman ryhmän hiukan etuajassa kotiin varmistettuani, että he tietävät miten tehtävän kanssa edetä. Sitten jäin muiden kanssa juttelemaan. Kävimme tehtävän keskustellen kohta kohdalta, kunnes jokainen vaikealta tuntuva asia oli selvitetty. Opiskelijat olivat helpottuneita ja iloisia. Itsellenikin jäin todella hyvä mieli, koska tiesin, että kaikki ymmärsivät asian. Tuli sellainen kynnyksen ylittämisen tunne: vaikeudeltaan ja laajuudeltaan ylivoimaiselta tuntuvasta tehtävästä tuli täysin mahdollinen, hallittava ja ymmärrettävä. Se on myös opettajalle palkitsevaa.

Mitä tästä kokemuksesta opin? Opin, että kun opiskelijat ovat hiljaisia ja passiivisia, syy voi olla koettu tehtävän vaikeustaso. Opin jälleen kerran, että opiskelijat eivätkä usein välttämättä osaa (tai uskalla tai halua) kertoa tunnoistaan selvästi kertoa, vaikka kysyn. Toivon ja uskon, että jatkossa opin lukemaan ryhmää paremmin. Ja ennen kaikkea toivon, etten koskaan uraudu opettajana ”vain opettamaan” sivuuttaen näitä hiljaisia viestejä.

+/- Kirjallinen ja suullinen viestintä. Opin edellisestä myös miten tärkeää on selvittää opiskelijoiden lähtötaso kunnolla kasvotusten. Niin raivostuttavaa kuin se onkin, opiskelijat eivät useinkaan lue ohjeita, kurssien lähtövaatimuksia ym. tekstejä. Jos jotain on kirjoittanut, ei pidä luottaa, että se on luettu. Toisaalta kirjallisten ohjeiden seuraamista pitää voida vaatia, toisaalta kirjalliset ohjeet tulee muotoilla mahdollisimman selkeästi ja lyhyesti, eikä niiden lukemisen varaan pidä täysin laskea. Tämän olen havainnut myös kurssin tehtävissä. Vaadin heitä seuraamaan kirjoitettuja ohjeita (mm. kotitehtävissä), mutta varmistan asian luokassa puhuen.

+/- Ajankäyttö ja tilanteen hallinta. Kuten olen aikaisemminkin pohtinut, yksi haasteistani opettajana on valppaus. Olen ollut lapsesta asti se porukan ”hajamielinen professori”. Asia on iän myötä parantunut varsin paljon, mutta monen asian aktiivisesti huomioiminen samaan aikaan ei ole vieläkään vahvuuteni. (Kenties kyse on hahmotus- tai luki-häiriöksi kutsutusta piirteestä. Minulla on todettu keskivaikea lukihäiriö.) Napakka kokonaistilanteen tiedostaminen ja sen mukaan välitön päätösten tekeminen ja ryhmän selkeä ohjeistaminen, on – ei suinkaan aina, mutta toisinaan – minulle haaste. Tämä asia on huomioitava sillä, että tiedostan sen opetustilanteessa. Toisaalta se on huomioitava myös oppituntien suunnittelussa.

Olen elävässä luokkatilanteessa joustava, mutta joustavuuden kääntöpuolena on välillä tietty epämääräisyys ja hallinnan tunteen lipsuminen. Minun tulee luokkatilanteessa selvittää itselleni täsmällisesti, mikä on olennaista ja mitä oletan opiskelijoilta. Sitten puen sen selkeästi sanoiksi, ja pitäydyn täsmällisesti sanomassani, ellei erityistä syytä muutokseen tule.

Jos olen suunnitellut tunnille kolme asiaa, voi olla, että ensimmäisen kestää odotettua pidempään. En voi mennä eteenpäin, koska näen ettei ryhmä ole ymmärtänyt asiaa. Minun tulee selvittää itselleni tilanteessa, mikä on olennaista, ja samalla seurata kelloa. Pitää hyväksyä, ettei osa ymmärrä, kunhan muut ovat kartalla. (Jälkeen jääviin voi sitten keskittyä kenties myöhemmin.) Toisaalta joskus voi olla, että viimeisen asian voi jättää väliin ja jatkaa ensimmäistä asiaa pidempään. Olennaista ei ole se, mikä on ratkaisu – se riippuu tilanteesta – vaan se, että olen asiasta tietoinen sekä tietostan kokonaistilanteen ja syyt valintoihin.

Toisaalta minulle sopii sellainen oppituntien suunnittelu, jossa kokonaisuuden lopussa on joustoa. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi, että tunnin lopussa aloitetaan kotitehtävää, mutta jos ei ehditä, kotitehtävä jää kokonaan kotiin. Näin minun ei tarvitse seurata kelloa niin tarkasti. Myös tiivis, selkeä, ranskalaisilla viivoilla ym. merkitty oppitunnin sisältösuunnitelma on minulle hyödyllinen, laajemmassa kokonaisuudessa suorastaan välttämätön, työkalu. Aikamääreitäkin siihen voi merkitä. Tällainen tiivistelmä luo tarvittavaa kokonaishahmotusta.